
Teknologian ja talouden kehitys määrittää Suomen tulevaisuuden suuntaa. Uudet innovaatiot, tutkimustulosten hyödyntäminen ja osaamisen jatkuva kehittäminen ovat avainasemassa, kun rakennamme kestävää ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa. Teknillisten Tieteiden Akatemia (TTA) on sitoutunut edistämään teknistieteellistä ja taloudellista tutkimusta, koulutusta ja sivistystä sekä edesauttamaan sitä, että tutkimus ja innovaatiot palvelevat suomalaista teollisuutta, elinkeinoelämää ja yhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Akatemia toimii sillanrakentajana tieteen, elinkeinoelämän ja päätöksenteon välillä. Se kokoaa yhteen alansa huippuosaajat, tukee tutkimuksen kaupallistamista ja vahvistaa suomalaisten teknistieteellisten alojen kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla se edistää kestävää kehitystä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
TAPAHTUMIA
Millennium-teknologiapalkinnon 2024 voittajalla on maailman suurin negatiivinen hiilijalanjälki
Helsinki, 4 syyskuuta 2024: Suomalainen miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto on myönnetty professori Bantval Jayant Baligalle häneninnovaatiostaan IGBT:stä (Insulated Gate Bipolar Transistor), jonka ansiosta sähkölaitteiden maailmanlaajuista energiankulutusta...
CAETS:n yleiskokous ja Public Symposium Helsingissä 1.–4.7.2024
CAETS 2024 konferenssi järjestettin 1.–4. heinäkuuta Helsingissä, ja sen isäntinä toimivat Suomen Tiedeakatemiat ja Teknillisten Tieteiden Akatemia. Konferenssin teemana oli ”Hiilineutraalit teknologiat ja yhteiskunta” tarjoten monipuolista ohjelmaa. CAETS...
Millennium Technology Prize opens its nomination period at the 20-year milestone of the Prize
One of the world’s leading technology prizes, Millennium Technology Prize, will be awarded for the nexttime on 30 October 2024, celebrating the 20th anniversary of the Prize. The global call for nominations ofbreakthrough innovations will be open between 1 April and...
TOIMINTASUUNNITELMA 2025

Osoite:
Firdonkatu 2 T 63
00520 Helsinki
Puhelin:
Pääsihteeri Leena Wahlfors +358 45 603 7111
Sähköposti:
leena.wahlfors@ttatv.fi
Tilinumero:
NDEAFIHH
FI18 1270 3000 1029 34
Y-tunnus:
0215345-7